Ajankohtaista maailmalta: Kärpästen torjunta

19.05.2021

Progressive Dairyn uutiskirjeessä oli artikkeli kärpästen torjunnan tärkeydestä lypsykarjatiloilla. Kärpästen torjunta pitäisikin mieltää investoinniksi eikä kustannukseksi. Kärpästen määrä on hyvällä tasolla, jos navetassa on max 50 kärpästä lehmää kohti.

Kärpäset aiheuttavat tuotoksen laskua häiritsemällä lehmiä makaamisen, syömisen ja lypsyn aikana. Tutkimukset osoittavat, että suuri määrä kärpäsiä voi aiheuttaa maitotuotoksen laskua jopa 15-30 %. Lisäksi kärpäset levittävät tauteja, kuten utare- ja silmätulehduksia. Kärpäset vaikuttavat myös työhyvinvointiin ja pahimmillaan lisäävät työntekijöiden vaihtuvuutta. Aikuisten kärpästen torjuntaan voi myös kulua työntekijöiden aikaa, mikä olisi tehokkaammin hyödynnetty muihin töihin.

Tässä artikkelissa mainostetaan ClariFly® Larvicide -tuotetta, joka lisätään lehmien rehuannokseen, josta se kulkeutuu ruuansulutuskanavan läpi lantaan. Kärpäset munivat lantaan ja toukat kuolevat ennen kuin niistä tulee aikuisia kärpäsiä. Vaikka artikkelissa mainostetaankin tiettyä tuotetta, on ohjeet joka tapauksessa hyvä muistaa. Kärpästorjunta täytyy aloittaa keväällä tarpeeksi ajoissa, jotteivat jo aikuiset kärpäset ehdi tuottaa uutta sukupolvea. Torjunta suositellaan aloittamaan jo noin kuukautta ennen kuin keskimääräinen lämpötila nousee yli 18 asteen ja jatkamaan kesän yli syksyyn vielä kuukauden ensimmäisten pakkasten jälkeen.

Koko artikkeli on luettavissa englanninkielisenä Progressive Dairyn uutiskirjeesstä

 

Maidontuotannon erityisasiantuntija

 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.