Uusin silmin katsellessa

Etätyöhuoneeni ikkunasta aukeavat maalaismaisemat ovat tulleet tutuiksi, kun nyt reilun kuukauden olen ehtinyt toimimaan ProAgria Länsi-Suomen toimitusjohtajana. Maisema oli toki entuudestaan tuttu, eikä etätyöpistekään ole vieras. Lähes koko vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen tein etätöitä saman työpöydän ääressä. Tietojärjestelmät laajakaistoineen, Teams-palavereineen ja yhteisine työtiloineen ovat kuitenkin hypänneet aimo harppauksen noista ajoista ja etätyönteko, etäjohtamisesta puhumattakaan ovat nyt paljon helpommin toteutettavissa.

Hakiessani toimitusjohtajan tehtävään mielikuvani neuvontajärjestöstä ja sen toiminnasta oli muodostunut pääosin aiemmissa työtehtävissä tulleiden rajapintojen kautta. Maa- ja metsätalousministeriön ja maaseutuviraston ajoilta yhteistyö liittyi viljelijätukien koulutukseen ja neuvontaan. Liiketoimintasuunnitelmat ja luottolupauksia varten tehdyt maksuvalmiuslaskelmat ja niiden tekijät tulivat tutuiksi pankkiurani aikana. Oman tilan osalta yhteistyö oli myös jäänyt parikymmentä vuotta sitten tehtyyn sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Nyt voin todeta, että näkökulmani oli todella suppea. Palveluiden määrä monipuolisessa tuotantosuuntien kentässä tilipalveluista ja tuotannosta strategiasuunnitteluun tuli osin yllätyksenä, Maa- ja kotitalousnaisten laajasta repertuaarista, yritysneuvonnasta tai hankemaailman moninaisuudesta puhumattakaan. Kaikki tämä liittyy kuitenkin kiinteästi maatilojen ja maaseudun elinvoimaisuuteen ja on juuri sitä, minkä eteen itsekin haluan tehdä työtä. Työpaikan valinta tuntuukin siis nappiosumalta.

Ensi töikseni olen päässyt perehtymään ProAgrian uuteen strategiaan. Se on hyvä. Isojen investointien luottohakemuksia peratessa tuli usein mieleeni, että tässä tämä laskelma nyt on, mutta onko viljelijä oikeasti pohtinut, onko tämä hänen strategiansa mukaista toimintaa, onko hän laskelman ja sen mukanaan tuomat tulevat muutokset itse sisäistänyt, seuraako hän talouttaan ja sitä miten hyvin tehdyt ennusteet toteutuvat, tai jos eivät toteudu pystyykö hän siihen reagoimaan. Juuri tähän uusi strategia pureutuu. Asiakaskokonaisuuden haltuunotto ja asiakkaasta välittäminen ovat isoja asioita, joita vain aidolla kumppanuudella pystytään toteuttamaan. Kumppani ei häivy laskun tehtyään, vaan jatkaa rinnalla kulkemista ja kehittämistä, aktiivisesti.

Alussa mainitsemani digitalisaation hyödyt asiakkaillemme ovat vasta alkamassa realisoitua. Esimerkiksi paikkatietoon ja täsmäviljelyyn liittyvät innovaatiot tai talousdatan hyväksikäyttö ja vertailtavuus ovat avainasemassa tulevaisuuden tuotannon kehittämisessä. Myös tämä aspekti näkyy strategiassamme ja sitä kautta uusiutuvissa palveluissamme.

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen, biodivertiteetti kadon pysäyttäminen ja Länsi-Suomen alueella erityisesti Saaristomeren kysymykset ja vesienhallinta liittyvät kaikki kestävän maatalouden kokonaisuuteen ja ovat tulevaisuuden suhteen elintärkeitä asioita. ProAgrian rooli näiden asioiden käytännön neuvojana ja tiedonvälittäjänä on ainutlaatuinen. Siksi oli hienoa huomata, että paitsi kestävä kehitys, myös suunnannäyttäjän rooli löytyvät strategiastamme.

Kaiken kaikkiaan katselen uutta työtehtävääni innostuneesti. Paljon tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa ja on pakkokin tapahtua. Maatalous ja maaseutu tulevat olemaan monessa asiassa ratkaisevassa roolissa ja se jos mikä pitää mielenkiinnon yllä ja silmät valppaina.

Sami Iltanen
Toimitusjohtaja
ProAgria Länsi-Suomi

 

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa