Grande finale

Rakennusaika tuntuu enää kaukaiselta tohinalta, luultavasti siksi, että mielen ovat vallanneet tuhannet muut asiat. Arkipäivän pyörittäminen rakennusurakan jälkeen vaatii melkoista akrobatiaa vaikka kaikki menisikin hyvin. Uupuminen vaanii nurkan takana salakavalasti ja iskee hiipien, huomaamatta. Joku viisas sanoikin keskustellessamme, että rakennusajasta toipuminen kestää yhtä kauan kuin itse rakentaminen. Ja totta vie se pitää paikkansa! Rakennusurakan loputtua hankeen pudonneita työhanskoja olemme vasta nyt jaksaneet pikkuhiljaa nostella ylös ja sovitella kätösiin. Luoja tietää mitä olisi tapahtunut, jos mukulat olisivat olleet pieniä. Nyt he sentään ovat aikuisia ja mainiota työvoimaa tarvittaessa. Esikoinenkin on jo tilan yhtymässä mukana peltoineen ja koneineen. Sekin ratkaisu toteutua humpsahti yhtäkkiä luopumistukiehtojen muutoksen vuoksi.

Navetan käyttöönottoa on takana nyt reilu vuosi, umpilehmien osalta puolitoista. Osa tekemistämme ratkaisuista on osoittautunut hyviksi, osa vähemmän hyviksi, kelvottomiksi ei kuitenkaan onneksi vielä mitkään. Vaikka investointi suunniteltaisiin kuinka hyvin, sitä tuskin koskaan voidaan toteuttaa täysin suunnitellun kaltaisena. Siksi kannattaakin olla monessa asiassa kakkossuunnitelma, plan B,  takataskussa. Suunnitelmansa kannattaa myös suodattaa mahdollisimman monen ihmisen kautta, jotta se jalostuisi matkalla.

Onneksi kuljimme omia vaihtoehtoja etsien maailmalla ja Suomessa, keskustelimme investoineiden kanssa, seurasimme näyttelyissä ja mediassa uusia ratkaisuja ja kokosimme investoivan tilan tukitiimin. Näistä on lähtöisin verhoseinät, leveät sivuruokintapöydät syvällä kourulla, ryhmäpoikimakarsina, lukkoedut kaikille, mastoportit eläinten ohjaamiseksi, ”vesiPuuha-Pete”, hoitoparsi/karsina, kunnolla toimivat ja suorat  sisäovet. Nämä kaikki ovat ratkaisuja, joita joka päivä kiittelen ja jotka oikeasti helpottavat työtä ja vähentävät äksiisiä, ainakin meidän navetassamme.

Ilmeisesti kuitenkin vielä pitempään olisi pitänyt pohtia, jotta olisimme huomanneet pahuksen lattiakaadot ja niiden tärkeyden. Kuka tajuaa niin olemattoman asian kuin muutaman millimetrin merkityksen juuri silloin, kun on sata muuta päätöstä vaativaa asiaa painamassa niskaan.  Nyt sitten kuurailen Fairylla robottihuoneen lattioita, ettei isäntä kompuroi keppien kanssa (minä kyllä kompuroin siivoilusta huolimatta) ja nostelen myslisäkkejä sankojen päälle seinänvierustalla etteivät ne kastuisi ”hikoiluveden” muodostettua lätäköitä seinän viereen. Sähkötoimiset taitto-ovet olivat varsinainen murheenkryyni, koska ne eivät toimineet auringonpaisteella, vesisateella, sumuisella säällä, pakkahuurussa eikä lumituiskussa. Niinpä niitä hieman tuunattiin panemalla tunnistinsilmät sisäpuolelle ja suojaamalla moottorit kosteudelta. Ovet toimisivat varmasti paremmin, jos moottorit olisivat ovien sisä- eikä ulkopuolella. Niin ne kyllä alunperin on tarkoitettukin, mutta meillä ovien pitää aueta ulospäin tilan vuoksi.

En arvannut uusien rutiinien luomista niin työlääksi ja aikaa vieviksi, kuin miksi se on osoittautunut. Jo pelkkien harjojen ja paskalastojen järkevän säilytyspaikan löytyminen vei aikansa, saati sitten työjärjestyksen omaksuminen. Kaikilla oli oma oikea näkemys asiasta. Vesialtaiden pesuharjojen kanssa tuskailimme yllättävän pitkään. Niille ei tuntunut koko navetasta löytyvän lehmänkestävää paikkaa. ProAgrian neuvojat kävivät koulutuksessa ja eräs heistä ehdotti välipohjaa jo käyttämäämme paikkaan, jossa harja olisi piilossa mutta saatavissa nopeasti. Heureka! Tällaisia oivalluksia tarvitsemme, luovaa ajattelua, jonka jo itse tunnuimme kadottaneen. Vesipisteiden sijoittaminen pujahdusaukkojen kohtaan ei ollutkaan niin hyvä idea kuin luulimme. Lehmän kieli ylettyy yllättävän kaukaa avaamaan hanan. Pujahdusaukkojakin olisi saanut olla vielä enemmän, sillä ne ovat osoittautuneet laiskan ja vanhan pelastukseksi. Muutama mastoporttikin meni vielä hankintaan, jotta lehmä olisi helpompaa ajaa yksinkin hoitokarsinaan.

Vanhojen lypsyrobottien tilalle tulleet uudet eivät totuttua automaattilypsyä juurikaan mullistaneet sen kummemmin paremmuudellaan kuin huonommuudellaankaan. Hieman eri asiat niissä ovat tuskastuttaneet ja ilostuttaneet. Lypsy on samaa perushuttua ja ekstrojen käyttö riippuu omasta aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta.

Kaapit ovat edelleen murheenkryyni navetassamme. Tai oikeammin niiden puute. En sitten ole saanut tilattua niitä, koska minulla ei oikein ole tietoa kosteisiin tiloihin sopivien kaappien valmistajista enkä ole viitsinyt sellaista kysellä. Kunpa joku toisikin käteeni listan valmistajista ja kuvastot tuotteista, sillä tiedän juuri mitä haluan, mutta en vain saa aikaiseksi etsiä niitä. Siispä olen pinonnut muovilaatikoihin tavaroita toimiston pöydälle. Siinä on vain katto rajana. Likaiseen toimistoon tuleva toinen robottien ohjaustietokonekin odottelee kantamista navettaan. Joitakin asioita on vaan mahdotonta ryhtyä tekemään! Helpompaa olisi vissiin taas polkaista käyntiin isompi projekti, mutta se nyt vielä odottakoon.

Nopeasti lisääntynyt eläinmäärä aiheutti haastetta säilörehun riittävyydelle. Navetta täyttyi ennakoitua nopeammin. Emme osanneet arvioida kuinka paljon keväällä navetassa oleva jengi sitä syö. Rehua on haalittu vähän joka paikasta. Opettavaista ja äärettömän rasittavaa! Siinä touhussa tyhmäkin huomaa rehun laadun merkityksen ja laadun vaihtelun seuraukset. Säilörehun laatu on asia, josta viimeisenä kannattaa tinkiä.

Kiitämme:

-         ajatusta investoivan tilan tiimistä

-         ruokintapöytäratkaisua

-         verhoseiniä

-         vesiPuuhista

-         lukkoetuja (erityismaininta!!!)

-         hoitokarsinaa, jossa juhannusaattoyönä tehtiin ensimmäinen keisarileikkaus (oli muuten viime kesän kaunein päivä)

-         mastoportteja

-         suorana pysyviä ja kassakaapin oven tavoin toimivia väliovia (klaps vaan!)

-         pankkia joustosta rakennusajan rahoitustarpeissa

-         kaikkia meitä muistaneita ja kannustaneita projektimme eri vaiheissa

Moitimme:

-         huolimattomuutta lattioiden valutöissä ja pinnoituksessa

-         takkuavia taitto-ovia

-         viime kesän säilörehua

-         omien voimien yliarviointia

-         väsähtämisen pitkää kestoaikaa

-         emännän kyvyttömyyttä kaapin paikkojen määräämiseen (hih, kerrankin!)

-         rutiinien luomisen työläyttä

-         liian pientä navettaa ja poikimisaluetta (pitihän sen arvata!)

 

Projekti on siis edelleen viittä vaille valmis ja taitaa sellaisena pysyäkin. Keisalan tilan väki kiittää ja kuittaa.

 

Julkaistu 1.7.2013

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.