Loppuvuoden ajatuksia kuluneesta kasvukaudesta

2 min lukuaika

Puutarhayrittäjän saappaissa

Kannattava yritystoiminta on vaativa laji.

Kuva: Marja Kallela

Menneen kesän tunnelmat ovat pääosin häipymässä taka-alalle, kun muistiinpanot on kirjoitettu viljelyohjelmien syövereihin ja viimeisetkin valvonta-asiakirjat saatu toimitettua viranomaisten tarkastettaviksi. Tieto yritysten heikentyneestä taloustilanteesta ei näytä olevan muuttumassa parempaan suuntaan. Päinvastoin sieltä ja täältä tulee tietoja poskelleen menneistä myyntituotoista. Korkeat tuotantokustannukset saadaan niukasti peitettyä. Palkkaa omalle työlle jää entistä vähemmän.

Tilipussin pohjalta lennähtää perhonen usean kasvinviljelijän kukkarosta. Syitä on monenlaisia, kuten arvaamattomat säät. Kevät näytti hyvältä, toukopellolle päästiin mukavasti. Sitten sattui odottamatonta, kevät ei ollutkaan lämmin ja kuiva, vaan sateita saatiin useana päivänä. Kasvustojen perustaminen vähintään viivästyi, ellei huuhtoutunut kaatosateissa kokonaan pois. Sitten seurasivat porottavat pitkät kuumuus jaksot. Myytävää viimekesän yli kuukaudeksi venähtäneen kuuman ja kuivan kauden jälkeen ei saatu laatikoihin. Eipä kasvintuhoojiltakaan vältytty. Silti nuo voinee viljelijä vielä jollain tavalla hyväksyä, ensi vuonna tulee uusi kesä ja kasvukausi uusine luonnon antamine mahdollisuuksineen.

Kuluneen kauden aikana ostajien kanssa tehtyjen ostosopimusten todellisuus tuli vastaan. Vähemmästä sadosta ei saanutkaan enempää hintaa, koska hinta oli määräytynyt kauan ennen kuin satoa oli yhtään nostettu tai poimittu. Toisaalta ostajien maksuvaikeudet jättivät isoja aukkoja puutarhaviljelijöiden tileihin. Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä merkittävät energian ja tuotantopanosten, kuten lannoitteiden, hinnankorotukset heikentävät kannattavuutta, elleivät laita kokonaan yrityksiä kontilleen. Vaikka viime kesä olisikin mennyt ihan hyvin, haasteita on riittänyt kaikille omiksi tarpeiksi, eikä vähiten yhä jylläävän taudin vuoksi.

Piristävät jouluvalot loistavat pimeässä, marjatilayrittäjienkin joulumyymälät ovat avoinna. Ihana, mitä erilaisimpien glögien tuoksu tulee sisään astuttaessa vastaan. Ratkaisuksi helteillä mahdollisesti tulevaan liialliseen satoon on jo pitkään sovellettu elintarvikejalostusta. Marjat ja omenat valmistetaan hilloiksi, marmeladeiksi, mehuiksi ja muiksi tuotteiksi omissa pajoissa. Tässä puuhassa yrittäjä saa laittaa mielikuvituksensa valloilleen. Kekseliäisyyttä tarvitaankin, että erottuu joukosta. Markkinointi, myyntikanavat, somemaailma, kannattava yritystoiminta on vaativa laji, mutta yhdessä voimme menestyä, yksin ei saa jäädä kukaan!

Toivotan kaikille menestystä tulevalle vuodelle 2022!

Kaikkien puutarha-asiantuntijoiden puolesta
ProAgria Etelä-Suomi