Tilit selväksi sähköistyksellä

Minna Suurpää kokee, että sähköisestä järjestelmästä on helppo seurata esimerkiksi lihanmyynnin kannattavuutta.

Vaikka Sirkkalan tilan emännälle Minna Suurpäälle kirjanpito ei ole se suurin intohimo, sen sähköistäminen ilahdutti.
– Ei niin vaikeaa kuin se ajatus, Minna Suurpää naurahtaa.
– Minna äkkäsi nopeasti siirtymisen hyödyt, kun esittelin hänelle asiaa kesällä, Jaana Laaksonen ProAgrian Tilipalveluista kertoo.

Hyötyä nopeasti

Sähköistämisen hyödyt näkyvät jo nyt, vaikka siirtymävaihe on vielä käynnissä.
– Kyllähän se helpottaa, kun kaikki kirjanpidon tiedot ovat samassa paikassa. Nyt täytyy vain muistaa pyytää kaikilta laskuttajilta laskut sähköisenä, Minna Suurpää pohtii.
– Pystyn ihan eri tavalla hahmottamaan tulot ja menot suoraan yhdestä ohjelmasta.

Salon Kiikalassa sijaitseva Sirkkalan tila on lihakarjatila. Sähköinen näkymä auttaa punnitsemaan kannattavuutta esimerkiksi suunniteltaessa lihanmyyntiä. Tällä hetkellä tilalta myydään naudanlihaa suoramyyntinä sekä Lahnajärven tilapuotiin ja ravintolaan.
– Mitä vähemmän kirjelappusia, sitä selkeämpää, uskoo Suurpää.

Aikaa olennaiseen

Sirkkalan tilan kirjanpitoa on tehty ProAgriassa jo yli viiden vuoden ajan. Samalla ovat hoituneet muutkin asiantuntijapalvelut, yhtiöittäminen ja investointitukiasiat, veroneuvonta, budjetointi ja kokonaisvaltainen taloussuunnittelu. Tilan yhtiöittämisessä pari vuotta sitten apuna oli talousasiantuntija Kari Ranta.

– Erityisesti tällaisen ison prosessin hallinnassa hyvä ja asiantunteva palvelu oli todella tarpeen. Muutokseen liittyi paljon selviteltäviä asioita ja helpotti, että oli luotettava henkilö,
keneltä kysyä, Minna Suurpää sanoo.
– Turha pähkäillä itse, kun voi ottaa avuksi asiantuntijoita. Ei pääse tulemaan yllätyksiä.

Seuraavana tila suunnittelee luomupeltojen kirjanpidon ulkoistamista.

– Kun numeroiden pyörittely ei itselle ole intohimo ja työtä riittää muutenkin, kannattaa ulkoistaa.
– Meillä koostuu tässä koko ajan parempi tietopankki, josta saa hurjasti tietoa tulevan suunnitteluun, Jaana Laaksonen arvioi palvelujen keskittämisen hyötyjä.

Emma Pikkarainen

Jaa

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut